maanantai 29. syyskuuta 2014

348. Finnish(able) Nail Art Challenge viikko 2

Tämän haasteen kakkosviikko tuotti ihan järjettömät ongelmat. :D Inspiraation aiheita oli useita, mutta teknisistä vaikeuksista ei onnistunut toteuttamaan oikein mitään. Ja tuli myös todettua etten omista neon-lakkoja ja neon-glitterit aiheuttivat pahaa oloa tikkuglittereiden takia. Jos haasteena olisi uusia joku viikko tämä olisi kyllä aika hyvä vaihtoehto.

Ensimmäiseksi toteutin omaperäinen inspiraatio nimen alla kulkevan haaste. Ensin oli tarkoitus tehdä James Bond -kynnet. Tämä kaatui että musta nail art -kynä päätti lopettaa toimintansa. Sitten mietin viittä muuta aihetta, jotka jotenkin jännästi olisivat tarvinneet samaa kynää. Lopulta kaivoin esille Edgar Allan Poe siirtokuvat ja tein niillä kahdet kynnet. Molemmat aika fail.

Ensimmäisissä on Arcane Lacquerin State of Grace ja decalit. 


Sitten jostain syystä tuli mieleen, että hetkonen, Poe, ja kuinka tekstileimat sopisivatkaan decaleiden alle. En ymmärrä miksi en lakannut uudelleen SoG:illa ja leimannut kultaisella ne tekstit. Sitten mustat decalit ja ai että olisivat olleet nätit. Joku idiootti kuitenkin lakkasi Tristamilla ja leimasi China Glazen Awakenilla. Eli yllätys, yllätys decalit ei näy minnekään. :D



Leimat ovat Messy Mansionin laatasta MM24


Käytetyt lakat:

A-Egnland Tristam, China Glaze Awaken, Arcane Lacquer State of Grace

Ja sitten toisiin ongelmiin. Neon-allergia. En kestä omilla kynsillä ja yllättäen sitten ei ollutkaan yhtään neonlakkaa Helmerissä. Neon-glittereitä kyllä, mutta tikut ei-ii. Eli päädyin tekemään Heliumialle avaimenperän. Erittäin looginen vaihtoehto.


Lopulta päädyin lakkaamaan kirkkaalla vihreällä Color Clubin Age of Aquariuksella (ei tosin ole neon. Mutta kirkas silti. Mennään sillä.



Koristeluina on sitten parissa sormessa Isadoran Diamond Crush ja hopeiset leimat MoYou Londonin Sailor laatasta 05.


Käytetyt lakat:

Isadora Diamond Crush, Color Club Age of Aqarius, MoYou London Sailor 05
Jospa seuraava viikko toisi parempia onnistumisia ja oivalluksia. :D 

Siihen luottaen,
Dimavarien

perjantai 26. syyskuuta 2014

347. Release

China Glazen Release on ihana mutainen liila The Giver -kokoelmasta. Tämän sävyiset lakat saavat aina sydämen läpättämään rakkaudesta. Tämän takia en halunnutkaan peittää tätä koristeluilla vaan leimasin nimettömän Konadin m98 -laatan kukkakuviolla ja lisäsin muihin hopeiset niitit.


Lakkasin kolme kerrosta tasaisen jäljen saamiseksi. Jos China Glazen sudit olisivat leveämpiä, voisi pärjätä vähemmällä kerrosmäärällä. 


Eipä näistä kynsistä ole sen kummempaa asiaa, jääneet vain jostain syystä julkaisematta, vaikka lakkasi nämä jo aikoja sitten. Todella kivat peruskynnet ja lakastakaan ei ollut dupea, vaikka näitä liiloja on jo useita.


Käytetyt lakat:

China Glaze Release, Jolifin White
- Dimavarien

maanantai 22. syyskuuta 2014

346. Finnish(able) Nail Art Challenge viikko 1

Kynsikoristeluissa törmäsi uuteen kynsihaasteeseen, jonka on luonut Polish This! Annie, Nerdic Nailsin Mirka ja Katjamaria. Joka viikolle on laitettu kaksi haastetta, jotka saa toteuttaa kummassa järjestyksessä vain. Instagrammissa haasteen täginä toimii #ablecaw14. 

Julkaisen kynnet ensin Instagrammissa viikon aikana ja teen yhteispostauksen niistä sen jälkeen blogiin. En malta odottaa mitä millaisia kynsiä muut tekevät samoista aiheista, niitä on aina niin mukava verrata. :D


Ensimmäisenä askartelin nudekynnet. Askarrella on oikea verbi tähän kohtaan, sillä vaikka aikomuksena oli tehdä hyvin simppelit nudekynnet leimoilla huomasin hetken kuluttua, että olin jo jostain syystä asettelemassa helmiä. :D Joka on aina hyvä, kun kello lähestyy keskiyötä.


Nudeksi valitsin China Glazen uuden The Giver-kokoelman Five Rulesin, joka taittaa hyvin paljon vihreään. Ensin väri ei yhtään miellyttänyt, mutta lämpenin tälle lopulta. Annan vielä toisen lakkausmahdollisuuden ja katson jääkö tämä muuten mallikelpoinen lakka vielä kokoelmiini.


Leimasin Konadin Light Bronze-lakalla Pueenin 56-laatasta damaskikuviot. Koska tämä ei vieläkään miellyttänyt jostain syystä teippasin viirut sivuihin ja ne lakkasin L.A. Girlin Black Illusionilla. Ja lisäsin valkoiset ja mustat helmet rajalle, koska perus Scotch-teippi vuoti hieman.

Käytetyt lakat:

L.A. Girl Black Illusion, China Glaze Five Rules, Konad Light Bronze

Jotain uutta kynnet oli äärimmäisen vaikea aihe. Ei siksi etteikö olisi ollut uusia koristelutyylejä tai uusia lakkoja testattavaksi vaan siksi ettei vain keksinyt koristelua tietylle lakalle. Neljien kynsien epäonnistuttua lakkasin Liquid Sky Lacquerin Teal It Like It Is -lakalla. Se on tämän merkin upeita termoholoja ja vaihtelee väriä tumman sinivihreän (K) ja vaaleansinisen (L) välillä.


Vaikka lakkaan olinkin heti tyytyväinen testasin kuutta eri leimaa ennen, kun tajusin kokeilla huurreleimaa Messy Mansionin M27 -laatasta. Niin nätti kuvio. Ja se ei myöskään peittänyt liikaa TILII:tä. 



Lakka kylmänä...


...ja kuumana


Tykkäsin loppujen lopuksi todella paljon näistä kynsistä, vaikka lopputulema olikin enemmän merellinen kuin huurteinen. :D Pitää talvella yrittää sijoittaa tuo kuvio toisinpäin.

Liquid Sky Lacquer Teal IT Like It Is, Messy Mansion MM27
Tällä viikolla vuorossa neonkynnet (en taida omistaa yhtään neonia o.O) ja omaperäinen inspiraatio. Challange accepted.

- Dimavarien

torstai 18. syyskuuta 2014

345. Syksyinen Sprung

Tuli taas istuttua iltaa Heliumian kanssa (kuin mukavaa voi olla, kun kynsiharrastajia asuu lähellä) ja tuli esiteltyä O.P.I. -varastoja. Etenkin tuli hipelöityä pronssi/oranssi/ruskea glassfleck-lakkoja (ja liiloja glasfleckejä, mutta niistä myöhemmin :D), jotka ovat minulla heikkous O.P.I.:n valikoimissa. Innostus näihin lähti liikkeelle Burlesque-kokoelman Rising Starista ja nyt samankaltaisia on jo useita. A Woman's Prague-ative, Warm & Fozzie, Goldeneye ja Sprung. 

Illemmalla (lue yöllä) lakkausta miettiessä päädyin sitten Sprungiin, koska se on ainut, mitä ei ollut vielä saanut kynsille asti. Ja olihan se nätti. Vaati nelisen kerrosta peittävyyteen, mutta ihan suosiolla annan sen anteeksi tässä tapauksessa. :D Ennn luovu.



Linnut ovat MoYou:n Kitty Collection laatasta 11 ja puu on indielaattatekijän Pet'lan laatasta Feathers. Pet'lan laatat ovat harvinaisen vaikeita käyttää, sillä ne on kaiverrettu todella syviksi, kun vertaa muiden laattojen kuvioihin. Tämän takia piti odotella hetki ennen kuin nosti kuvion laatasta, sillä muuten se olisi ottanut liikaa lakkaa mukanaan ja leima olisi levinnyt pahasti. Nytkin kuvio levisi hieman, pitää tosiaan kehittää taktiikkaa näiden laattojen kanssa.



Tykkäsin tästä lakkauksesta hurjasti. ^_^ Yritin myös lopuksi matata sen, koska nämä lakat monesti saavat uuden ulottuvuuden. Tällä  kertaa ei nyt niin käynyt, mutta oli se kuitenkin sievä niinkin.


Käytetty lakka: 

O.P.I. Sprung
- Dimavarien

lauantai 13. syyskuuta 2014

344. Fashion Playground

Vähän random swatch nappastuani kynnet lyhkäsiksi. Helsingin kesäkuun miitistä L'Orealilta saatu Essie Fashion Playground. Nätti vaalea minttu shimmerillä. Kuvissa shimmer tosin ei näy, mutta siellä se on. Muistaakseni kaksi kerrosta. Tällä pitää lakata uudestaan ja koristella jotenkin.




-Prunella

torstai 11. syyskuuta 2014

343. Unelma unelmasta

Rakastuin Zoyan Dreamiin viimeistään Polish This! Annien kynsillä. Ei vain koristelu ole uskomattoman kaunis vaan myös tuo lakka on täydellinen. En kuitenkaan koskaan hankkinut juuri Dreamia vaan sen dupen tylsemmällä nimellä. Cherry Couturella oli viime vuoden puolella alennukset ja tilasin useammankin heidän 3d Effects-kokoelman lakoista. Yksi oli Brilliant Blue, joka näyttää täysin Dreamiltä.

Kopiointihan olisi suurin kohteliaisuus, mutta en vielä tehnyt niin. :D Olen kyllä ostanut decalitkin valmiiksi eli kyllä ne tänä talvena ovat joskus tulossa.. Sen sijaan käytin Mi Nailsiltä ostamaani Loja BFF laattaa 16, jonka ostin ballerinateemansa takia. Leimalakkana oli China Glazen Awaken ja koristeluina muissa kynsissä tuttuun tapaan O.P.I.:n I Snow You Love Me. Nerokas lakka, jota niin ei ymmärtänyt ensimmäisellä kerralla, kun sen näki swatcheissa. Ehdottomasti noussut käytetyimmäksi lakaksi. 



Ihan järjettömän ihana. Ja sai muistumaan mieleen, että pitää ehdottomasti tilata myös unohtamani Payton, jolle ei löytynyt dupea näistä L.A. Girleistä. Ensi kuussa sitten, nyt yritetään pitää lakatonta syyskuuta. (Tosin ehkä sorruin erääseen htf-OPI:in, mutta sehän annetaan anteeksi, eikö vaan? ;D)



Loja BFF -laatat ovat laattaosastoista nousseet aika suosikeiksi tällä hetkellä. Ne toimivat moitteettomasti ja ei ole ollut mitkään ongelmaa nostaa ohuenkaan viivan kuvioita pois laatoista.

Käytetyt lakat:

L.A Girl Brillant Blue, China Glaze Awaken
Blogi vaihtoi ulkoasua syksyn tullen. Jos pistää jotain ongelmaa silmään, kommentoi toki ja pyrin korjaamaan virheitä ulkoasussa.

- Dimavarien

tiistai 2. syyskuuta 2014

342. Synttärikynnet

Tuli rikottua 22. päivä 25-ikävuoden mystinen raja. Eipä tullut sen kummemmin juhlittua, paitsi Heliumia tuli tuhoamaan viinitonkkaa ja syömään osan kakusta ettei ihan kaikki kalorit päätyneet omaan naamaan.



Oli jotenkin hirvittävän vaikeaa päättää mitä sitä olisi sutinut kynsille ja kun Heliumia valitsi Cirquen Vaudevillen nappasin vain sen vieressä olleen Illasmasquan Pink Raindropsin (taas). Siihen päälle sudin Nubarin White Polka Dottia kerroksen ja jätin koristelut seuraavaan päivään. :D

Koristeluiksi leimasin A-Englandin Her Rose Adagiolla ja lisäsin höyhendecalit.



Nää oli harvinaisen herttaiset kynnet, joista pidin todella. Se pisti mietityttämään miksen ole tajunnut aiemmin leimata A-Englandin mahtavan pigmenttisillä holoilla. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.


                                                               Käytetyt lakat:

Nubar White Polka Dot, Illamasqua Pink Raindrops, A-England Her Rose Adagio
- Dimavarien