170. Tiffany ja kuvaamisen mahdottomuus

Täytyy myöntää tappio. Sata kuvaa myöhemmin en ole vieläkään onnistunut kuvaamaan Tiffany Casella lakattuja kynsiä kunnollisesti. Kamera ei vain halua ottaa kimallusta oikein ja välissä vääristää pohjavärinkin tummemmaksi kuin se on.

Lähtökohtina näille kynsille on kuitenkin tämä Bond-tyttö lakka ja NailzCrazen laatta NC01. Tuota voikukkakuviota on ihastellut jo pitkään muiden kynsillä. :3


Tämä kimaltaa ihan hirmuisesti kynnellä, pullossa tämän hopeista glitteriä ei näy niin paljon. Eikä kyllä näissä kuvissakaan - kamera taittoi ne pitkälti vaaleansinisiksi ja pinnan syvyys jää näkemättä. Peittyvyys ja levittyvyys ovat hyviä ja lakka jättää kunnon tekstuuripinnan.



Mun ei edes pitäisi pitää vaaleansinisistä lakoista. :D Koskaan pitänyt tästä väristä missään yhteydessä, mutta nyt ei saa silmiä irti kynsistä. Luultavasti Jinx tekee saman, vaikka oranssi on vielä epämieluisampi väri.




Gina Tricotin musta ei nyt ole hyvä leimauslakka, mutta Konadin oma ei tullut mukaan matkalle. Kuvio kuitenkin erottuu ja pääsee testaamaan kuinka kauan se pysyy ilman päällyslakkaa hyvänä. Kuvio kuitenkin upposi hyvin tekstuuripintaan eli voi kestää käyttöäkin. 

- Dimavarien

3 kommenttia:

  1. Mä oonki miettiny hetken voiko näitten päälle leimata :D Eli siis voi! Ihana tuo lakka ja kivan kuvion laitoit tuohon sopii hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiffany on kyllä rakkaus. <3 Ja voi leimata, ei ole lähteneet kuviotkaan kulumaan. Kynnet onnistuin tuhoamaan jo oltua töissä 22 minuuttia, mutta leimaukset pysyvät. :D

      Poista
  2. Kiva idea tuo tekstuurin päälle leimailu minustakin - jospa vaikka joskus kokeilisi itsekin! :)

    VastaaPoista