118. Sormusten sormus -kynnet

Tuli tehtyä öiseen Hobitti - Odottamaton matka (The Hobbit - Unexpected Jorney) elokuvaan sopivat kynnet. Vaikka Sormusten sormus ei olekaan pääasiassa Hobitissa, sanomalehtikynsistä asti mielessä oli pyörinyt idea saada sormuksen tekstit samalla tavalla kynsille. Sitten tilasi Bondin Goldeneyen ja siitä lähtien odottelin tätä ensi-iltaa.

Käytetyt lakat
Lakkasin kolmisen kerrosta Goldeneyeta kynsille - tosin neljäs kerros olisi voinut olla tarpeen, sillä suorassa valossa näkee vielä kynnen pinnan. Sitten käänsin koneella sormustekstin ennen tulostamista peilikuvaksi, jotta se näkyy kynsillä oikein päin. Teksten kiinnitys toimi samanlailla kuin sanomalehtikynsissä - tosin tulostuspaperi oli höttösempää ja jätti myös paperia kynsiin. Se ei onneksi näy enää päällylakan laitettua.
 




 
Nämä kynnet jopa onnistuivat odotusten mukaisesti. Yleensä jotain aina menee pieleen, jos suunnittelee tarkkaan. Lakka kimaltaa nätisti kynsillä ja tekstit onnistuivat yliodotusten. Vahvensin vain mustejälkiä kynän avulla. Lisäksi rakastuin lehvaan ja se täytti odotukset. Olihan se erilainen kuin kirja, mutta kaikki toimi omasta mielestä. Tänään sitten kokemaan kaikki uudelleen. ^^

6 kommenttia:

  1. Tosi kauniit! Mä olen tehnyt vastaavat vapaalla kädellä. Se oli kyllä aika työlästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ^^' Varmasti työlästä, itse en ees uskaltanu yrittää. :D

      Poista
  2. Tosi kivat!
    Haastoin sinut blogissani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. (Pahoittelut myöhäisestä vastaamisesta - jostain syystä sähköposti ei ole ilmoitellut vähään aikaan uudesta kommentista.) Ja kiitos haasteesta, pitääpä vastailla.

      Poista
  3. Hienot kynnet! :) tutkailin blogia vähän enemmän ja liityin lukijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että liityit lukijaksi ja suuri kiitos. :)

      Poista