63. Black Swan

Pitkän taistelun jälkeen vuokrasin Black Swan -elokuvan eräänä joulukuun päivänä. Olin kuullut paljon hyvää palautetta, mutta myös kertomuksia leffan mahdollisesta ahdistavuudesta joten odotin oikeaa fiilistä sen katsomiseen.

Kuten kaikki jo varmasti tietävät, elokuvassa nuori ballerina saa joutsenlammen päärooliin, mutta joutuu kamppailemaan löytääkseen itsestään mustan joutsenen intohimon. Lopulta mustaa joutsenta tuntuu löytyvän liikaakin. Tyttöparka tanssii molemmat roolit loistavasti, mutta samoin kun sankarittaren tarina baletissa päättyy hänenkin elämänsä joutsenlauluun esityksen lopussa.

Jo elokuvan aikana sain inspiraation yksinkertaisiin mustiin ja valkoisiin höyheniin vastakkaisilla pohjilla. Näyttävää, mutta yksinkertaista. Nämä taitavat tähän mennessä olla suosikkikynteni vaikkei toteutus ollutkaan yhtä täydellinen kuin elokuvan sankarittaren tanssi.

Höyhenet leimasin konadin laatasta m77 konadin mustalla ja valkoisella. Kuvioon kuuluu kaksi erikokoista höyhentä joita asettelin kynsille eri tavoin.





Kaikki vasemman käden kynnet.

Ja oikean..

-Prunella

1 kommentti: