keskiviikko 28. joulukuuta 2011

56. Kohti uutta vuotta

Vihdoin paluu arkeen. Oli niin kiireinen joulun aika, ettei tullut päivitettyä tänne mitään tai edes tehtyä joulukynsiä itselle. :D Kuitenkin katse uuteen vuoteen ja testasin tänään kynsivaihtoehtoa. Itse kyllä lapsesta asti inhonnut rakettien ääntä, mutta muuta vikaa vuoden vaihteessa ei ole. 

Aluksi kuitenkin pieni joululahja eli sain siskoltani kolme Color Clubin lakkaa. Nämä ovat glitterinen Wild and Willing, vihreä Rule Breaker ja Resort to Red. Äärimmäisen ihania värejä, sormia syyhyttää kokeilla näitä kynsille. :)



Mutta kynsille eksyi taas Opin Crown me already. :D Tuntuu, että viime aikoina tätä käyttänyt kaikessa. Mutta pohjalla Evelinen 417 Holografic lakka. Kivan värinen, mutta ei tosiaan tee oikeaa holo-efektiä kynsille, jos sitä hakee. Päälle laitoin yhden kerroksen Crown me alreadyä ja päälle leimasin konadin m60 levystä kokokynnen kuvion. Kynsistä tuli ihanan kimaltavat taas ja tykkään leimauksesta sen päällä. 

Kynnet ilman leimausta.
Ja leimauksella.
Käytetyt lakat.

Pakko pian ostaa lisää kokokynnen kuviolaattoja, sillä omistan Konadilta vain kaksi ja alkaa jo kyllästyttää. Tosin *köh* käyttänyt molemmissa laatoissa vain yhtä kuviota. :D Tarvitsen laattoja joihin voisi itse kustomoida mitkä kuviot haluaa. Tilasin joku aika sitten MiMaxilta CK-04 -laatan saadakseni lisää kuvioita, mutta sen kuviot ovat paljon Konadin laattoja pienemmät ja joskus niistäkin on vaikeaa saada koko kynnen kuviota. :(

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

55. Nuoren tytön osa

Ennen joulukynsien kehittelyä kynsille eksyi Orlyn Ingenue uudesta Holiday Soirée-kokoelmasta. Lakan pohja on vaaleahko liila, jossa on kultaista shimmeriä. Ingenue tietyssä valossa on myös kuparihtava liilan sijaan. Lakka on ehkä tällä hetkellä ihanin koko kokoelmastani, sillä omaan heikon kohdan kaikkiin lakkoihin, jotka vaihtavat väriä valaistuksen mukaan. :D Odotan innolla kunnon auringonpaistetta lakan testaukseen.


Nuoreksi tytöksi ja nuoren tytön osaksi suomeksi kääntyvä lakka tarvitsee peittävyyteen kolmisen kerrosta. Levittyvyys on äärimmäisen hyvä, ja Orlyn jättipullot tuntuvat riittävän ikuisuuksiin. Tosin Zoyan Faye on hyvin samankaltainen väritykseltään, mutta sen koostumuksesta en osaa sanoa. :D

Lakka kauempaa...

Koristeluksi eksyi hyvin yksinkertaiset valkoiset kukkaleimaukset Konadin laatasta m24.

...ja läheltä.

Salaman raiskaamasta kuvasta näkyy parhaiten lakan eri sävyt. Ingenue ei kuitenkaan ole yhtä multichrome, kuin legendaarinen Space Cadet, mutta tykkään sen sävyistä paljon.


Lisäksi bonuksena tänään postissa saapuneet ihanat joulukenkäni. <3 Saa nähdä pääseekö näillä jonnekin, kun kopauttaa kannat yhteen. ^^'


sunnuntai 18. joulukuuta 2011

54. Turn Loose the Mermaids

Barbie maailmoista vedenalaiseen maailmaan. Tuli katsottua äärimmäisen laadukasta sarjaa H2O - Just add water, joka on teinisarja merenneidoista. Tästä päädyin tekemään inspiraation puuskassa merenneitokynsiä.

Lähtökohtana oli BYS:in N1 Aqua Pool/Aqua Blue. Ilmeisesti tämä lakka ei ole osannut päättää mitä nimeä se haluaa tunnustaa. Koristelun tuputin sienelle kynnen juureen ensin Nfu-oh:n 54:lla ja sitten O.P.I:n Crown me already!:llä, jonka päälle vielä sinne tänne sudin ensimmäista lakkaa. Lisäksi lisäsin pari helmen puolikasta per kynsi vesikupliksi. 




BYS:in koostunut oli pettynyt, hyvin Technicmäinen, ohut ja ei peittänyt hyvin. Lisäksi sen kuivumiseen menee ainakin kaksi kertaa kauemmin kuin tavallisen lakan ja kynnen pintaan tuli ruttuja puolenkin tunnin päästä lakkauksesta. O.P.I:n glitter on yhä täyttä parhautta samoin kuin nufuset, joista kamerani ei kuitenkaan tunnu välittävän. :D



torstai 15. joulukuuta 2011

53. The ominous space Barbie returns! (pic heavy)

A.k.a pinkin ja glitterin yliannostus nro. 2! Mikä mua nyt yht'äkkiä tässä pinkissä niin himottaa? Ja kaksissa kynsissä peräkkäin käytän samaa glitterlakkaa. Kyseisen glitterin käyttöä saattaa selittää se, että se on tällä hetkellä ainokaiseni vähääkään isompaa partikkelia sisältävä lakka.

Jokatapauksessa tällaisilla aseilla lähdettiin liikkeelle (matte magic tosin jäi käyttämättä):




Pohjalakat siis jelly Sinful Colorsin Scandal (Seppälästä edelliskesänä? ostettu) ja China Glaze Carnival Lights. Ja kyseessä on ns. glitter-sandwich jossa aluslakan (jelly tai creme) päälle lakataan glitteriä ja sitten vielä yksi kerros jellyä jonka läpi glitter hieman himmentyneenä säihkyy.





Mm, parhautta...



Sitten lähdin koristelemaan lakkausta mustavalkoisen visioni mukaan. Golden Rosen linereilla päällekkäiset ristiin menevät viivat etu-, keski- ja pikkusormen kynsiin ja peukaloon ja nimettömään tähtileimaukset Konadin laatasta m3 niin ikään mustalla ja valkoisella. Enää ei ollut valoa kuvaukseen, pahoittelut.



Jos nyt jätetään se Barbie killumaan sinne tähtiin vähäksi aikaa..

-Prunella

52. Let it snow

Viime päivinä juossut ympäri kauppoja ja yrittänyt etsiä puuttuvia joululahjoja. Vaikka sitä kuinka on yrittänyt aloittaa ajoissa lahjojen hankkimisen, jää viime tinkaan aina ne ihmiset, joille tuntuu mahdottomalta löytää sopivaa lahjaa. Tämän takia ei ole uhrautunut kynsillekään aikaa ja olen onnistuneesti saanut tuhottua lisää niin kynsien pituutta kuin kynsinauhojakin. :D Miten niin talvella olisi hyvä käyttää hanskoja.

Tänään tuli kuitenkin tehtyä kynsille aika monessa blogissa nähty lumihiutale-design. Itse käytin pohjalla MNY:n likaisen kultaista445:sta. Reunat tuputin Flormarin U11:sta - tosin olisi voinut olla paljonkin tummempi, jotta olisi tullut sävyero, jota hain tällä. Nyt efekti teki vain pohjalakasta likaisemman, mutta tykkään väristä kuitenkin paljon. Kuviot päätin leimata Konadin laatasta m20, vaikka ensin mietin artlinereillä leikkimistä. 





MNY:n 445:sessa on hyvinkin epätasainen pinta, joka häiritsee omaa silmää hieman, kun on tottunut lakan tasaiseen pintaan, En ole varma johtuuko se ihan koostumuksesta, vai saanko tähänkin lakkaan jollakin ilveellä ilmakuplia. :D Ehkäpä näitä jakselee katsella ainakin päivän ennen kuin alkaa tehdä uusia, joihin on kyllä kasoittain ideoita.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

51. Paskoja vihanneksija (Zoya Neeka)

Otsikko johtuu siis kuvien heikkoudesta ja sen aiheuttamasta ärsytyksestä. Hieno lakka ei ansaitsisi edustaa näin huonoissa kuvissa. Onneksi netin syövereistä löytyy paljon edustavampia otoksia.


Ja taas lakka ehti lohkeilla ennen kuvien ottoa, ei mitenkään kaunista katseltavaa.


Esittelyvuorossa siis Zoya Neeka tämän syksyn Smoke & Mirrors -kokoelmasta. Tumma violetti kultaisilla hippusilla. Kattavampi kuvaus tässä postauksessa. Suurimman osan ajasta tähän vuodenaikaan Neeka näyttää ylläolevien kuvien kaltaiselta. Alla olevissa kuvissa salamalla otettu kynsikuva ja auringossa napattu bottle shot.





Ensi kerralla Space Barbie - The return!

50. Bling it on

Päädyin heti kokeilemaan kynnelle Seppälän Wet'n Wildin Wild Shinen E467 Night Prowlia. Lakka on mielenkiintoinen liila glitter, jossa on kirkkaan pohjan sijasta musta. Lakka on peittävä kolmella kerroksella - kaksikin olisi jo peittänyt kynnen, mutta musta pohja olisi jäänyt tummanharmaaksi.

Lakkauksen jälkeen tuli totaalinen mielikuvituksen puute, miten olisi koristellut kynnet. Lopulta aloitin vain pelata strasseilla kynnen pinnalla ja loin pari kuviota. Kuinka monta strassia sitä oikeasti voi tunkeakaan kynnelleen. :P Kuitenkin hillitsin itseäni ja koristelin vain nimettömän ja etusormen kynnet.

Vasen käsi

Lakan todellinen sävy kynnellä.

Lakkasta tykkään tosi paljon, mutta pitää seuraavan kerran pohtia, miten sen koristelisi. Jotenkin ei tuntunut konadointi, tai art linerit sopivan.Lakkaa oli myös vaikeaa kuvata tyydyttävästi ja koristelut heijastivat valon kameraan. :D

Huvittavaa muuten, että mitä enemmän tekee kynsiä ja lueskelee blogeja, sitä alkaa katsella ihmisten kynsiä kadulla, tv-sarjoissa jne. Myös miesten kynsiä. Katsoin pitkästä aikaa House M.D.:tä ja sain itseni kiinni yrittämässä spotata missä kunnossa arvon herrasmiehen kynnet ovat.  :D

perjantai 9. joulukuuta 2011

49. Dragon Age -kynnet

Ei ole pitkään aikaan ollut yhtä hauskaa kynsiä tehdessä. :D Viikko sitten sain pelattua uudelleen Dragon Age 2:sen ja sen lisäosaa pelatessa tuli mieliteko toteuttaa Dragon Age-henkiset kynnet. Ennen kuin ryhtyi aikeesta tekoihin oli pohdittava osaako sitä edes tyydyttävästi tehdä mitään kuviota pelimaailmasta. Lopulta päädyin latausikkunoissa ja randomeissa säkeissä olevaan lohikäärmekuvioon ja veriroiskeisiin, jotka ovat Dragon Agen määrittelevä seikka. :D

Inspiraation lähteillä
Hawke löytää sopivan kuvion Alianagen nurkassa majailevasta säkistä.

Pohjalakkana on Seppälästä hankkimani Wet'n Wildin Wild Shinen E449C French White Creme. Lakkana juuri sellainen kuin tarvitsi näihin kynsiin, mutta koostumukseltaan painajainen ranskalaista manikyyriä ajatellen. Erittäin juoksevaa ja vaatii vähintään kolme lakkakerrosta ollakseen tasainen ja peittävä.





Roiskeet loin Wild and Crazyn kahdella punaisella lakalla eli tummemmalla w218 Sagittariuella ja vaaleammalla w44 Granadalla. Lisäksi tuli koitettua uutta tekniikkaa roiskeiden luomiseen eli pilliä. Alustalle tiputetaan pisara lakkaa ja painetaan pilli siihen. Lakkaa voi hieman myös vetäistä pillin sisälle, jos se ei nouse pisarasta pilliin. Sitten vain puhaltaa pilliin 10 sentin etäisyydellä kynnestä, joka sitten luo roiskeita. :P Äärimmäisen sotkuista, mutta sormet voisi suojata ennen leikkimistä. :D


Käytetyt lakat

Olen äärimmäisen tyytyväinen roiskeisiin, mutta lohikäärmeksessä olisi parannettavaa. Kuvio pääsi leviämään puhdistaessani kynsinauhoja ja viivoista ei tullut ihan sitä mitä piti. Kuitenkin kerrankin osasi toteuttaa visionsa kynsille asti ja kynnet ovat yhdistettävissä pelin ulkoasuun. 

* Disclaimer: Ainuttakaan hurlockia ei satutettu kynsiä tehdessä.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

48. Hopeisia kukkasia

Tuli testattua Helsingin ostoksista MNY:n 673, joka siis on musta lakka hopeisella hileellä. Inspiraation kynsiin sain blogitoveriltani, kysyttyäni apua omassa päättämättömyydessäni. :D Lakan levittyvyys on hyvä ja se peittää kynnen kahdella kerroksella. Yleensä omistamissani glitterlakoissa tarvitsee ainakin kolme kerrosta, joten tämä oli positiivinen yllätys. Lakan poistaminen oli sitten toinen asia - tuli hangattua muutama tovi. :P Ei ole koskaan sisäistänyt sitä, ettei se hankaaminen poista lakkaa vaan se poistoaine.


Vasen käsi

Koristelut on tehty Kissin Nail Art lakoilla, mutta pitänee satsata akryyliväreihin, sillä lakoista tulee aina liian paksut. Pahoittelen, että kynnet kuvissa ovat jo kärsineet käytössä - tuli pikainen meno kotipaikkakunnalle ja vaikka otti kameran ja kynsilakat mukaan, muistikortti jäi koneeseen kiinni. :P
Pitää harjoitella paljon enemmän kuvioiden tekemistä kynsilakoilla. :D Mikään ei mene koskaan niin kuin Strömsössä. Tykkäsin kuitenkin paljon lakasta, sillä vaikka se on kaukaa katsottuna perusmusta, läheltä siinä on itsessään jo se juju.

Tärkein ostos pitkään on Tangle teezer, joka tuli viimein hankittua. Vaikka ostin paljon suolaisempaan hintaan Suomesta sen sijaan että olisin tilannut, kuten Prunella olen äärimmäisen tyytyväinen. En aikaisemmin koskaan ole saanut kammattua hiuksiani märkinä ja ongelmani siinä, että alahiukseni ovat kiharat kun päällyhiukseni ovat suorat on kadonnut. :D Ilmeisesti niiden pitää vain kuivua suorina.


Violetti muruseni, joka ei jostain syystä halunnut kääntyä oikein päin. O.o



tiistai 6. joulukuuta 2011

47. Blogistishoppailua (part 2)



Pienen pienet ostokset ja niistäkin vain Lemony Flutter on normaalisti saavuttamattomissa meille pääkaupungin ulkopuolella asuville (paitsi nettikaupan kautta tietysti). Lemony Flutterin lisäksi siis vain neljä halpalakkaa lähti mukaan kaupoista eli kosmetiikan suhteen päästiin halvalla, ruuan kanssa ei niinkään..


H&M:n Disneyn Bambi-teemainen likainen minttu tai harmaanvaaleanvihreä nimeltään On Ice. Oikein hauska, hieman erikoinen väri. Samaa Bambi-sarjaa löytyy myös hieman tomuinen roosa, joka jäi hieman kaihertamaan.


Maybellinen edullisemmalta sisarjarjalta MNY:ltä tuli poimittua taas muutama tuote. Erittäin mielenkiintoisia ovat uudet nail care -kynsienhoitotuotteet joihin kuuluu mm. tämä pikakuivattava päällyslakka. Lakka kulkee Drying Effect nimellä. Kuten näkyy lakan sivellin on massiivinen ja hyvin pörheä, hyvin silti toimii levittäessä ja lakan koostumuksessa ei ole valitettavaa. Johonkin todelliseen pikakuivattavaan verrattuna teho on vaatimaton, mutta hintaansa nähden ihan pätevä kaveri. Vielä en osaa sanoa mahdollisesta paksuuntumisesta koska käytän ensin vanhan Mavalan päällyslakan pois alta. Parempaa arviota tehoista ja laadusta siis tulossa myöhemmin.


447

Varsinaisina värilakkoina mukaan tarttui ylempi musta kultaisella shimmerillä ja alempi harmaa sinisellä ja pinkillä shimmerillä.

Tummemman lakan (numero 447) kuva ei ole siinä mielessä onnistunut että lakka näyttää vaaleammalta kuin kiekolla, eikä kynnellä/kiekolla tuo kuvassa kirkkaana ilmenevä shimmer oikein näy. Eli jos haet tummaa lakkaa näkyvällä jujulla en suosittele tätä.

Vaaleamman (numeron 446) kuva on huomattavasti lähempänä totuutta. Se on kiekolla selkeästi harmaa ja shimmerit näkyvät keinovalaistuksessakin.


446




Ah, sitten se mitä Helsingistä oli tarkoituskin hankkia eli Lushin Lemony Flutter -kynsinauhavoide. Todella paksua riittoisaa tavaraa joka liikaa levitettynä tuntuu hyvin öljyisältä käsissä. Eli tämän käytössä salaisuus on levittää sitä kevyellä kädellä, tällöin tuotetta jää todennäköisesti vielä lapsenlapsillesikin perinnöksi.

Ainesosaluettelosta löytyy ensimmäisinä luomusitruunahaudukkeen jälkeen karitevoi ja mehiläisvaha ja sitten kasa erilaisia öljyjä, eli kosteuttavaa todellakin. Väriltään tuote on iloisen keltaista ja tuoksu luonnollisesti erittäin sitruunainen tuon sitruunahaudukkeen takia.

Avonaisesta purkista olevassa kuvassa näkyy voiteessa kahta värisävyä. Vaaleampi osa oli kosketuksissa kannen kanssa ja koostumukseltaan heti voidetta. Tummempi osa on vahamaisen näköistä ja tuntuma on myös kevyesti vahainen, mutta pehemenee hetkessä samanlaiseksi voiteeksi kuin vaalea. Eli ilmeisesti ilma saa mehiläisvahan ja/tai karitevoin hieman kovettumaan pinnalta, mutta lämpö palauttaa tai rikkoo tämän koostumuksen.


Lushilta olisi tehnyt mieli napata mukaan paljon muutakin, mutta liikkeen tuoksuvassa ympäristössä iski oikeastaan runsaudenpula

-Prunella

maanantai 5. joulukuuta 2011

46. Space Cadet

Mm, multikromaattista parhautta nimeltään avaruuskadetti. Ja edes vähän luonnonvaloa. (Ja hieman kärkikulumaa.)


Oho, kaksi kättä! Sen etuja, että kanssabloggaajani Dimavarien oli käymässä täällä kaukaisessa etelässä.


Bottle shot, lakka on luonnollisesti Orlyn Cosmic FX kokoelman Space Cadet, himottu ja toisinaan vaikeasti saatava multichrome-mahtavuus. Vihreää, violettia ja kultaa hohtoa yllättävän ohuella koostumuksella. Vaatii yksinään ainakin sen kolme kerrosta peittävyyteen.


Omassa lakkauksessani yritin liu'uttaa kadettia sienen avulla, mutta paremman tuloksen olisi saanut ihan perinteisellä lakkaustekniikalla. Kadetin alle tuputin Flormarin violettina hohtavaa U15:ta (supershine miracle colors) joka on täsmälleen samansävyinen violetti kuin kadetin violetti hohto. Tuputtelun takia kynsinauhan lähellä väri näyttää epätasaiselta ja vain kärjessä lakka on tummimmillaan ja aidoimmillaan. Tulen kokeilemaan tätä kyllä mustan päälle.




Ja tässä keinovalokuvassa violetin shimmerin oikea värisävy.

...

Bonus: Nysvää nysvää kynsinauhojensa kimpussa... tuhma Prunella!

-Prunella