lauantai 27. elokuuta 2016

526. Lisää leimasimista

Tein joulukuussa postauksen leimasimista mitä omistin ja käytin, mutta täytyy sanoa, että jokainen niistä on pudonnut nyt pois. :D Vanhaa MoYou Londonia muistan ainoana haikeudella, sillä onnistuin rullaamaan sen yli tuolilla. -.-'' Ei voi syyttää kuin itseä, mutta olen ollut oikein tyytyväinen kuitenkin Bundle Monsterin pehmeisiin neliöpäihin, joita tilasin tilalle. Tämä postaus ei kuitenkaan käsittele niitä vaan kirkkaita leimasimia, joita tullut hankittua kaksi Clear Jelly Stamperin jälkeen. Tuo alkuperäinen kyllä jäänyt totaalisesti uusien tulokkaiden jalkoihin.

Alkuperäinen Clear Jelly Stamper on tilattu suoraa heidän omasta nettikaupastaan, mutta vähäisellä käytöllä jo alkoi rikkoontumaan (toki en ollut niin hellävarainen, kuin jotkut), pohjasta irtoili itseksene palasia ja pintaan ilmestyi viiltoja kynnelle painamisesta ja jopa pyöräyttämisestä. Se myös sameni, vaikka en käyttänyt kynsilakanpoistoainetta.



Kaksi muuta on hankittu Cosette Nail Shopista, jonka olemassa olon huomasin Instagrammissa Chit Chat Nailsin käyttämänä. Ensin tilasin pienemmän version joka oli ensimmäinen ja pian sen jälkeen julkaistiin isompi versio, joka piti toki hankkia myös. Isompi näistä on pehmeämpi ja kaarevan kynsipedin kanssa käytänkin sitä mieluummin. Molemmat kuitenkin toimivat heti paketista otettuani, ei tarvinnut pestä saippualla tai muuta, mitä ihmiset ovat tehneet.



Yksi ongelma ilmeni kuitenkin heti, olen aika sottainen leimaaja ja leimasimien muovikotelot samenivat heti kynsilakanpoistoainesormista ja lakkajäljistä ja pohjassa olevasta muovista ei enää nähnytkään läpi. Sain ahaa elämyksen muistaessani siskon ala-asteella tekemän rautasahan ja sahasin pohjat pois noista leimasimista, että näki jälleen kerran läpi. Sen jälkeen ongelmana oli, että isompi tyyny halusi tippua muovikotelostaan eli sahasin omistamani Creative shopin metallisen stampperipään pohjan pois ja siirsin leimaisintyynyn siihen. 

Tadah, lopputulos! :D
 Miten nämä sitten toimivat käytännössä? Oikein hyvin. Molemmista näkyy nyt hyvin läpi eli leiman asettelu kynnelle on paljon helpompaa kuin tavallisessa. Toki niilläkin osaa vielä leimata, mutta kuinka sitä nauttiikaan suorista kuvioista. Tykkään myös metallisen leimasimen varresta enemmän kuin muovisista kirkkaista, sillä itselle on se ja sama näkeekö sivustakin läpi vai ei, varsinkin kun tuon pienemmän kotelo samenee samenemistaan. :D


 Näissä näköjään isompi jäänyt epätarkemmaksi ja reikäisemmäksi. :D En olisi leimannut tätä kynnelle asti, vaan ottanut uudelleen, mutta näin pelkästään kuvatessa en huomannut asiaa, vasta kun tätä kirjoittaessa.



Olen ollut todella tyytyväinen näihin Cosette Nail Shopin leimasimiin, mutta näitähän on nyt millä tahansa merkillä. Monet ovat tykästyneet ihan Born Pretty Storen halpoihin läpinäkyviin ja jotkut tykkäävät Picture Polishin stampereistä. Oman kokemuksen perusteella suosittelen kyllä näitä, Esimerkiksi nyt Cosettella onkin tarjolla metallivarsinen stamperi, jota ei tarvitse sahata edes.. :D Toki itse taidan pidättäytyä tässä diy-versiossa tältä erää.

- Dimavarien

tiistai 23. elokuuta 2016

525. Sugared Berries

Liquid Sky Lacquerin Sugared Berries -holon ostin vuosia sitten Facebookin kynsikoristekirppikseltä. Kuinka paljon ikävöikään maksikirjettä postitusvaihtoehtona ja voi vain pyöritellä silmiä postin hankkeille leikata ruohoa ja koota huonekaluja. Kuha ihme tekee nykyään päätöksiä siinä suunnassa. *rolls eyes*



Sugared Berries peitti muistaakseni kolmella kerroksella ja lisäsin vielä F.U.N. Lacquerin 24 Karat Diamondia, sillä eihän lineaarinen holo ole tarpeeksi holo yksinään. :D


Leimat ovat Emily de Mollyn laatasta EDM01 Essencen vailkoisella leimalakalla.


Käytetyt tuotteet:

Emily de Molly EDM01
F.U.N. Lacquer 24 Karat Diamond (H)
Liquid Sky Lacquer Sugared Berries

- Dimavarien

torstai 18. elokuuta 2016

524. A-england liukua

Tuli hankittua A-Englandin uuden kokoelman tultua Hypnotic Polishille, jokainen niistä. :'D Päättämättömyys ja a-Englandin laatu kutsui puolenesä ja violetti/hopea/violettisävyt ovat aina olleet ihania. ♥

En sitten osannut päättää mitä sutisi näistä ensimmäisenä kynsille, joten tein liukuvärin. Tummempi violetti on Polovetsian Dances ja vaalea on hopeinen duochrome Kalinka.




Koristelujen leima on Moyran Globetrotter 01 -laatasta, jonka tilasin kaupunkisiluettien takia, mutta päädyinkin ensin käyttämään tätä. Tämän laatan tilasin Cosette Nail Shopilta isomman kirkkaan stamperin kanssa.



Käytetyt tuotteet:

a-England Kalinka
a-England Polovetsian Dances
Moyra Globetrotter 01
Moyra Stamping Polish Silver

- Dimavarien

keskiviikko 10. elokuuta 2016

523. Spring In My Steps

Too Fancy Lacquerin lakoissa oli ensin päähän pinttymä Chocolate Goldissa (jota ei ole käyttänyt kuin kerran leimatessa... hyvin sitä vetää) ja sen jälkeen tilannut kolme muutakin. Näistä ehkä kivoin on tämä Spring in my Steps, jonka ostin haikailtuani pitkään vaalean minttuholon perään. Vaihtoehtojahan olisi ollut monia, mutta tartuinkohan jonkin alen takia tähän.



Spring in My Steps peittää helpolla kahdella kerroksella ja on hillitympi lineaarinen holo. Väriltään tämä on vaaleampi kuin muut omistamani mintut (Gina Tricotin Shimmer Mint ja Wet'n Wildin I Need Re-Fresh Mint.)


Koristeluina yksi suosikkileimoistani eli MoYou Londonin Bridal Collectionin 07-laatasta pitsikuviota. Yritin tällä kertaa leimata eri tavalla kynsille ja tein leimoista decalit, väritin osia China Glazen I'm Not Lionilla ja asettelin kynsille.


Käytetyt tuotteet:

China Glaze I'm Not Lion
MoYou London Bridal Collection 07
Too Fancy Lacquer Spring in My Steps

- Dimavarien

perjantai 5. elokuuta 2016

522. Satujen maailmassa

Kuinka paljon sitä onkaan addiktoitunut tekstikynsiin? :D Täysin retorinen kysymys, sillä ei lainkaan tarpeeksi. Tekstileimat viehättävät liikaa ja nytkin katsellut sillä silmällä Überchic Beautyn Ranska-laattaa, koska siinä on sellainen tekstileima, jotka itsellä ei vielä ole. 0:) Lisäksi Mandala Love on ihastuttavan näköinen niistä, mutta onneksi kumpaakaan ei ole kiire hankkia. On kuitenkin todella kiva, että nämä laatat ovat tulleet Hypnotic Polishille, Yhdysvalloista tilatut paketit kuitenkin jäivät aina tulliin.



Näissä kynsissä taas hyödynnetty prinsessasatuja ja leimoina on Moyran 05 Vintage -laatan tekstileima ja Born Pretty Storen BP-72 (tuo kuvio kyllä on myös aiemmin ollut MoYou Londonin Scholar-laatassa) ja Olipa kerran -teksti on Überchic Beautyn Fairytale-laatasta. Leimalakka taitaa olla Kaleidoscope by El Corazonin, tosin niitä on käytössä myös Pueen, Essence ja Konad, niin mene vannomaan mitä käytin.


Alla olevassa liukuvärissä on käytetty O.P.I.:N It's My Year -glassfleckiä ja Golden Rose Paris -kokoelman lakkaa numerolla 305. Lisäksi lisäsin hieman kultaista glitteriä Wet'n Wild Fergie-kokoelman Glamorouksen olomuodossa. Lisäksi mattasin nämä kynnet, jolla sai alla olevien shimmerit paremmin näkymiin.


Käytetyt tuotteet:
Born Pretty Store BP-72
Golden Rose Paris 305
Moyra 05 Vintage
O.P.I. It's My Year
Wet'n Wild Fergie Glamorous
Überchic Beauty Fairytale 01

- Dimavarien